Usein kysytyt kysymykset

PayUp-maksuaikapalvelun luotot myöntävä kumppani Avarda Oy arvioi jokaisen
hakijan luottokelpoisuuden luottotietorekisterin ja oman harkintansa pohjalta.
Maksuhäiriömerkinnät vaikuttavat päätökseen.

Kyllä Ei

PayUpin peruskäyttö on maksutonta, mutta kortilla maksamisesta ja
maksuaikapalvelusta veloitetaan palvelumaksu voimassaolevan hinnastomme mukaisesti.

Kyllä Ei

Voit tehdä toistuvista laskuista laskupohjia, jolloin niistä luodaan sinulle automaattisesti laskukopiot PayUpiin, mutta saat kuitenkin edelleen ns. viralliset laskut samalla tavalla toimitettuna (esim. paperilla tai sähköpostilla) kuin ennenkin. Laskukopiot luodaan laskupohjista noin kaksi viikkoa ennen määrittelemääsi maksupäivää.

Mikäli maksutiedot (eräpäivää lukuun ottamatta) pysyvät samoina laskusta toiseen, niin voit täyttää laskupohjan kaikki kentät, ja tällöin laskut luodaan automaattisesti maksuvalmiiden laskujen joukkoon.

Monissa laskuissa summa ja/tai viitenumero kuitenkin vaihtuvat kerrasta toiseen. Myös näistä voit tehdä laskupohjan PayUpissa, jätät vain muuttuvan kentän tyhjäksi laskupohjaan. Tällöin luomme sinulle vajaan laskun, joka näkyy Täydentämistä odottavien laskujen listalla Saapuneissa, ja lähetämme tästä myös ilmoituksen. Kun sitten syötät puuttuvan tiedon tai tiedot, täydennetty lasku siirtyy Maksuvalmiiden laskujen listalle.

Esimerkki 1

Laajakaistalaskuilla summa voi pysyä samana laskusta toiseen, mutta viite vaihtuu –> jätä tällöin laskupohjaan viitekenttä tyhjäksi, ja kun saat ilmoituksen luodusta laskusta, täydennä viitekenttä saamaltasi laskulta –> lasku siirtyy maksuvalmiiden laskujen listalle.

Esimerkki 2

Luottokorttilaskuilla viite pysyy usein samana, mutta maksettava summa vaihtuu –> jätä tällöin laskupohjaan summa kenttä tyhjäksi, ja kun saat ilmoituksen luodusta laskusta, täydennä summa –> lasku siirtyy maksuvalmiiden laskujen listalle.

Kyllä Ei

Valitse Saapuneet-sivulta laskut, joille haluat maksuaikaa. Maksutavanvalinta sivulta valitse maksuaikaa. Pääset Hae maksuaikaa -yhteenvetosivulle, jossa näet valitsemiesi laskujen yhteissumman sekä palvelumaksun. Kun painat Lähetä maksuaikahakemus -nappia, pyyntö lähtee kumppanimme käsiteltäväksi. Seuraa palvelun ohjeita. Maksuajan tarjoamisessa kumppaninamme toimii Avarda Oy.

Mikäli Avarda myöntää luoton, voit sopia haluamasi takaisinmaksuajan. Näin se käy:

1. Avarda myöntää luoton, ja tällä rahalla PayUp hoitaa puolestasi maksuaikapyynnössä olleiden laskujen maksamisen laskuttajille.

2. Avarda lähettää sinulle laskun, jolloin voit heidän ohjeidensa mukaisesti valita haluamasi maksuajan. Avardan tilin vuosikorko on 19,90 % ja tilinhoitomaksu 2,95 €/kk. Luottoesimerkki: 1000 € ostoksella ja 12 kk maksuajalla todellinen vuosikorko 29,35 % ja kokonaiskustannus 1146,44 €.

3. PayUp-palvelumaksu on 4,90–9,90 € / maksuaikapyyntö (riippuen laskujen määrästä). Palvelumaksut lisätään Avardan laskullesi.

PayUpin avulla maksuajan hakeminen useammalle laskulle kerrallaan onnistuu parilla klikkauksella, eikä sinun tarvitse jonottaa eri laskuttajien asiakaspalveluihin.

Kyllä Ei

1) Lataa sovellus Google Play Kaupasta tai App Storesta

2) Aluksi sinun pitää hyväksyä käyttöehdot, tietosuojaseloste ja vakuuttaa, ettet ole poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö (lue miksi kysymme tätä.)

3) Tunnistaudu palveluun verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Tämä tehdään vain rekisteröitymisen yhteydessä.

4) Sinut ohjataan Asetukset-sivulle, jossa tulee syöttää sähköpostiosoite ja puhelinnumero (nämä vahvistetaan lähettämillämme koodeilla). Valitse pankki, josta haluat laskuja maksaa. Voit muuttaa pankkia aina laskun maksujen yhteydessä. Lisäksi sinun tulee suojata sovellus pin-koodilla -> Tallenna asetukset.

5) Sovelluksen alareunassa on navigaatio, aloita + Lisää lasku -sivulta.

6) Kerää kaikki avoimet laskut valmiiksi ja syötä ne sovellukseen. Valitse laskun lisäystapa (viivakoodi, virtuaalinen viivakoodi tai käsin syöttö).
 
7) Mikäli kyseessä on toistuva lasku, niin laita valinta ”Kyseessä on toistuva lasku” valinta päälle. Laskun lisäyksen jälkeen voit tehdä laskusta oman laskupohjan tai tilata laskun verkkolaskuna suoraan PayUppiin, mikäli laskuttaja tukee toimintoa.

8) Tämän jälkeen siirry Saapuneet-sivulle ja pääset käsittelemään laskujasi. Voit joko maksaa laskuja tai hakea niille maksuaikaa. Valitse käsiteltävät laskut. Laskun otsikkoa klikkaamalla näet tarkemman laskun tiedot.
 
9) Maksetut laskut löytyvät alanavigaation Arkisto-sivulta.

10) Yhteys- ja laskutietoja pääset katsomaan ja muuttamaan Asetukset-sivulta.

Kyllä Ei

Tarkenteella voit tarvittaessa yksilöidä laskujasi tarkemmin tilanteissa, joissa saat samalta laskuttajalta useamman laskun, eikä laskuttajan/saajan nimi kerro mistä laskusta on kyse. Tälläisiä tilanteita ovat esimerkiksi:

 – puhelinoperaattori, erillinen lasku eri perheenjäsenille (saaja: DNA, tarkenne1: Tepon känny, tarkenne2: Tuijan känny)

 – kaupungin eri palvelut (saaja: Porin kaupunki, tarkenne1: päiväkoti, tarkenne2: venepaikka, tarkenne3: terveydenhuolto)

 – eri vakuutustyypit (saaja: LähiTapiola, tarkenne1: kotivakuutus, tarkenne2: matkavakuutus)

Tarkenteet voit siis valita ihan vapaasti tarpeen mukaan, eikä niitä ole pakko käyttää, vaikka useampia laskuja samalta laskuttajalta saisitkin, jos siitä ei laskujen maksamisen kannalta apua ole. Mutta tarkenteen avulla eri tapaukset erottaa helpommin toisistaan laskulistoilla, ja jos teet toistuvista laskuista laskupohjia, niin silloin tarkenteiden perusteella syntyy erilliset maksunsaajat, ja siten niille voi syöttää laskupohjat eri tiedoin (eri eräpäivä, viite, summa).

Kyllä Ei

Jos haluat lopettaa palvelun käytön ja olla varma, että myös kaikki tietosi pyyhitään
rekisteristämme pois, niin sinun pitää jättää lopetuspyyntö alla olevalla lomakkeella. Pelkkä sovelluksen poistaminen ei poista asiakasprofiiliasi ja tietojasi rekisteristämme.

Kyllä Ei

Viesti asiakastukeen

Lisätietoa

Sovellukseen ja muihin askarruttaviin kysymyksiin vastaamme myös sähköpostitse osoitteessa asiakaspalvelu@payup.fi

Lähetä viesti keyboard_arrow_right

Lataa PayUp

Kysyttävää?